ACRES - Kielitaidon ja akateemisten taitojen arviointi osana kansainvälisten tutkinto-ohjelmia

ACRESin tavoitteena on tarkastella kielitaitoa osana laajempaa akateemista kokonaisuutta. Academic readiness screening -prosessissa valmiuksien arviointi räätälöidään alakohtaisesti.

Vuodesta 2015 Jyväskylän yliopiston Monikielisen akateemisen viestinnän keskus Movi on kehittänyt akateemisen kielitaidon arvioinnin tehtäväkokonaisuutta sekä pilotoinut sitä kansainvälisten maisteriohjelmien opiskelijavalinnassa. Kyseinen kokonaisuus koostuu tehtävistä, joilla arvioidaan hakijoiden akateemisia, erityisesti alakohtaiseen kielitaitoon liittyviä valmiuksia osana laajempaa hakijoiden soveltuvuutta kartoittavaa prosessia.

 

Viralliset kansainväliset kielikokeet eivät osoita, kuinka opiskelija tulee suoriutumaan tietyn alan opinnoissa – ACRES-arviointiprosessissa siihen kuitenkin pyritään alakohtaisella valmiuksien arvioinnilla.



Academic readiness screening* ACRESin tavoitteena on tarkastella kielitaitoa osana laajempaa akateemista kokonaisuutta, ei irrallisena validoiduin testein todettuna taitona. Yliopistojen nykyresursseilla maisterin ja tohtorin tutkinto-ohjelmiin hakevilta vaaditaan kuitenkin validoidun kansainvälisen kielikokeen suorittamista. ACRES täydentää virallista testitulosta antaen sekä laitokselle että Movin opettajille arvokasta ja monipuolista tietoa yliopistoon valittavien opiskelijoiden osaamisesta. Tämä johtuu siitä, että viralliset kielikokeet eivät anna riittävää kuvaa opiskelijan tulevasta suoriutumisesta tietyn alan opinnoissa, kun taas ACRES-prosessissa valmiuksien arviointi räätälöidään alakohtaisesti (Dimova, 2020, s. 11–12; Rose, Curle, Aizawa & Thompson, 2020, s. 2149).

Prosessiin osallistuvat opiskelijat ovat kokeneet tehtävät mielekkäinä, sillä niiden kautta he saavat myös käsityksen yliopistossamme vaadittavan osaamisen tasosta. Osallistuvat ohjelmat pitävät ACRESin ydintä, i.e. akateemisten valmiuksien arviointia kielitaitoa laajempana kokonaisuutena, arvokkaana tuoden lisätietoa hakuprosessiin tunnistamalla ohjelmaan sopivimmat hakija

ACRES on Movin ja yliopiston toiminnanohjauksen kehittämishanke, joka on jatkoa Koulutusneuvoston alaiselle hankkeelle Language proficiency and academic performance: Insights into international MA programs (2014–), jossa seurattiin opiskelijoiden opintojen etenemistä kaikissa Jyväskylän yliopiston kansainvälisissä maisteriohjelmissa vuodesta 2014 vuoteen 2017.

 

 

Viralliset kansainväliset kielikokeet osoittavat vaillinaisesti sen miten opiskelija suoriutuu alansa opinnoissa – ACRES-arviointiprosessissa siihen pyritään alakohtaisella valmiuksien arvioinnilla.

ACRESin taustaa

ACRESia pilotoivat vuonna 2016 kasvatustieteiden kansainväliset maisteriohjelmat (yhdistetty Master’s Degree Programme in Educational Sciences eli EDUMA-ohjelmaksi) ja kauppakorkeakoulun Master’s Degree Programme in Corporate Environmental Management (CEM). Vuoden 2020 valintakierroksella myös nanotieteiden, matematiikan sekä ydin- ja hiukkasfysiikan kansainväliset maisteriohjelmat tulivat mukaan prosessin pilotointiin.



Vuoden 2022 valintakierroksella Psychology of Physical Activity, Health and Wellbeing (PSYACT), Responsible Management and Business of Sport (RESPO), ja Biological and Environmental Science (BESMP) tulivat mukaan prosessin pilotointiin. Kaikki ohjelmat päättivät käyttää ACRESia ainoana kielitaidon validoinnin tapana. Sittemmin osaan ohjelmista ei ole ollut sisäänottoa, ja myönnetyllä erityisluvalla CEM käyttää ACRES-rakennetta osana hakuprosessiaan pilotoinnin päätteeksi.




Kysy lisää:





ACRES-arvioinnin koordinoinnista: Lisa Lahtela (lisa.lahtela@jyu.fi)

ACRES- kehittämistyöstä Peppi Taalas (peppi.taalas@jyu.fi)

Yliopiston kansainvälistymisestä ja strategiasta: Anna Grönlund (anna.gronlund@jyu.fi)

Kirjallisuutta



*) Academic readiness on käsitteenä moniulotteinen. Kehittämistyössä pyrimme myös käsitteen määrittelyyn omaan toimintaamme soveltuvaksi. Kirjallisuutta asiasta löytyy jonkin verran. Omaan käyttöömme on tuntunut sopivan tässä vaiheessa erityisesti seuraavat:

Barnes, W., Slate, J. R., & Rojas-LeBouef, A. (2010). College-readiness and academic preparedness: The same concepts?. Current Issues in Education, 13(4).

Cliff, A., & Hanslo, M. (2010). The design and use of ‘alternate’ assessments of academic literacy as selection mechanisms in higher education. Southern African Linguistics and Applied Language Studies, 27(3), 265-276.

Conley, D. T. (2007). The challenge of college readiness. Educational Leadership, 64(7), 1-6.

Dimova, S. (2020). English language requirements for enrolment in EMI programs in higher education: A European case. Journal of English for Academic Purposes, 47, 1-13.

Rose, H., Curle, S., Aizawa, I., & Thompson, G. (2020). What drives success in English medium taught courses? The interplay between language proficiency, academic skills, and motivation. Studies in Higher Education, 45(11), 2149-2161.